Kuka omistaa selkokielen?

Hassu kysymys, johon on helppo vastata: ei kukaan. Selkokieli on vapaata riistaa kuten kaikki muutkin kielimuodot. Kuka omistaa savon murteen?

Selkokielen omistussuhde näyttää kuitenkin herättävän ajoittain intohimoja sekä Suomessa että muissa maissa. Yleensä kysytään näin: Kuka päättää, mitä selkokieli on? Mistä oikeasti tiedetään, että selkokieli on helpompaa kuin vaikka selkeä yleiskieli? Onko tämä teksti nyt oikeasti selkokieltä, kun siellä on lauseenvastike?

Jos totta puhutaan, niin nämä eivät ole yhtään hassuja kysymyksiä, eikä niihin ole ollenkaan helppo vastata. Kenellä on loppujen lopuksi päätäntävalta siihen, mikä tekee jostakin kielimuodosta sen, mikä se väittää olevansa?

Euroopassa haetaan yhteistä näkökulmaa selkokieleen

Viimeksi minulta kysyttiin näitä asioita Saksassa Leipzigin yliopiston kansainvälisessä selkokielikonferenssissa. Minulta tivattiin muun muassa, kuka Suomessa päättää, että selkokielessä voi käyttää konditionaalia? Entä kenen siunauksella selkotekstissä esiintyy synonyymejä? Saako selkotekstin fontti todella olla pistekokoa 11?

Suomessa selkotoiminta on jo melko vakiintunutta, koska täällä selkokieltä on kehitetty jo 1980-luvulta lähtien. Saksassa selkokieli on melko tuore tulokas, ja perisaksalaiseen tapaan se halutaan heti sitoa tiukkoihin standardeihin. Pohjoismaiden arkinen ja käytännöllinen tapa suhtautua selkokieleen vaikuttaa varmasti jostain näkökulmasta katsottuna lähinnä leväperäisyydeltä.

Kansainvälisessä keskustelussa selkokieleen halutaan löytää yhteisiä eurooppalaisia näkökulmia (mutta kiitos ei standardeja, jos minulta kysytään!). Ei ole mitään järkeä, että joka maassa pyörä keksitään uudelleen, kun naapurilta voisi oppia. Mutta tässä keskustelussa olennaista on määritellä, mitä selkokieli on. Ja kuka siitä päättää.

Selkotunnus on Suomen valtti

Suomen valttikortti on valtakunnallinen selkotunnus, jota voi hakea ilmaiseksi Selkokeskuksesta. Koska sitä haetaan Selkokeskuksesta, Selkokeskus käytännössä päättää, mitä selkokieli Suomessa tarkoittaa. Jos selkotekstissä on lauseenvastikkeita tai synonyymejä riesaksi asti, Selkokeskuksen on päätettävä, lasketaanko se kuitenkin selkotekstiksi. Ja perusteltava päätöksensä.

Monissa muissa maissa ei ole valtakunnallista selkotunnusta, vaan jonkun kustantajan tai yhden käyttäjäryhmän etujärjestön selkotunnus. Kustantajien ja eri käyttäjäryhmien välillä ei suinkaan vallitse yhteisymmärrystä siitä, mitä selkokieli tai selkojulkaisu tarkoittavat.

Yhteinen vastuu, yhteiset mahdollisuudet

Selkokeskus ei ole viranomainen eikä toimi viranomaisvastuulla. Selkokeskus on järjestötoimija, jolla on tiiviit kontaktit ihmisiin, jotka tarvitsevat selkokieltä.

Selkokeskus kehittää kyllä selkokielen teoriaa, mutta käytännön lähtökohdista. Varsinainen selkokielen tutkimus kuuluu yliopistoille ja tutkimuslaitoksille.

Tästä seuraa, että selkokielen määrittelemisessä täytyy tehdä yhteistyötä viranomaisten ja yliopistojen ja tutkimuslaitosten kesken.

Ja mikä parasta, näin Suomessa tehdäänkin. Parhaillaan Selkokeskus konsultoi Kotimaisten kielten keskusta selkokielen mittarin kehittämisessä. Ja Helsingin yliopisto on virittänyt selkokielen tutkimusta ja pyytänyt hyviä tutkimusaiheita myös Selkokeskukselta.

Kysymykseen siitä, kuka omistaa selkokielen, voisi oikeastaan vastata: me kaikki.

6 kommenttia artikkeliin ”Kuka omistaa selkokielen?”

  • Ari Sainio kirjoitti:

    Leealaura puuttuu blogissa tärkeään asiaan. Kaikillahan tietysti on ja täytyykin olla mahdollisuus tuottaa selkokieltä. Olisi kuitenkin hyvä, jos kaikilla selkokieltä tuottavilla olisi suunnilleen yhtenäinen näkemys siitä, mitä selkokieli on. Selkokieltä on kovin monen tasoista. Viime aikoina on huomattu, että tarvetta olisi erityisesti materiaaleille, jotka ovat selkokielenkin rajojen sisällä kaikkein helpointa selkokieltä. Selkokeskuksen väki, minä muiden joukossa, pyrkii omalla toiminnallaan auttamaan yhteisen näkemyksen luomisessa selkokielestä ja sen eri tasoista. Selkotunnus on yksi keino.

    Selkokeskuksella on myös pyrkimyksiä saada selkokieli mukaan lainsäädäntöön, joka koskee erityisryhmien oikeutta saada tietoa heitä palvelevalla tavalla. Näissä pyrkimyksissä täytyy osata selkeästi perustella, mitä oikeastaan vaaditaan, kun vaaditaan selkokieltä.

  • Pertti Seppä kirjoitti:

    Juuri näin. Tutkimukseen perustavat yhteiset raamit tarvitaan. Ja kuten Ari Sainio sanoo, raamien sisälle mahtuu monen tasoista selkokieltä. Selkokeskuksen rooli selkokielen tutkimuksen ja ohjeistuksen koordinoinnissa on korvaamattoman tärkeä, jotta pirstaloituminen vältetään.

    Varsinaisen selkokielen määrittelyä tarvitaan myös siksi, että voimme asiaan vihkiytymättömillekin selvästi sanoa, mitä selkokieli on ja mitä se ei ole. Silti sanalla ”selkokieli” on arjessa kovin monta merkitystä, ja hyvä niin. Jos esimerkiksi suomen oppija haluaa puhua kanssani selkokieltä, en halua vastata: ”Niin, sinä puhut oppijan kieltä, minä selkokieltä.” Käytännön omistajuus on eri asia kuin teorian omistajuus.

  • Ulla Vanhatalo kirjoitti:

    Tärkeitä näkökulmia niin Leea-Lauralla kuin Arilla ja Pertilläkin!

    Kieli on samantapainen asia kuin ruoka. Jokainen meistä käyttää kieltä. Kuitenkin ajattelemme eri tavoilla siitä, millaista on hyvä kieli tai hyvä ruoka.

    Tutkijoillakin on erilaisia näkemyksiä siitä, millaista ruokaa ihmisen pitäisi syödä. Yksi sanoo, että ihmisen täytyy syödä lihaa. Toinen tutkija sanoo, että lihaa ei saisi syödä. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että kasvikset ovat hyvää ruokaa.

    Vaikka selkokielen tutkimus on vasta alussa, tämän tapaisia tuloksia on ehkä odotettavissa. Jotkut asiat kuuluvat selvästi hyvään selkokieleen. Osa tuloksista voi olla keskenään ristiriidassa. Tämä voi selittyä sillä, että ihmiset haluavat erilaisia selkokieliä – ihan niin kuin haluavat erilaisia ruokavalioitakin.

    Parhaimmillaan selkokielen tutkimus antaa perusteluja keskusteluun. Asiat voidaan ratkaista niin tai näin, mutta perustellusti.

    Selkokielen tutkimus pääsee kunnolla vauhtiin sitten, kun tutkimukselle saadaan rahoitusta. Tällä hetkellä en tiedä yhtään tutkijaa, joka saisi palkkaa tai apurahaa selkokielen tutkimukseen. Tämä tietysti hidastaa tahtia.

    On tärkeää, että selkokieltä tutkitaan. Samalla kaikki ihmiset voivat pohtia, miten puhua niin että muut ymmärtävät.

  • Timo Montonen kirjoitti:

    Ensimmäistä selkokirjaa kirjoittavana on kiinnostavaa ja opettavaa lukea tällaista keskustelua. Se ettei ole lukkoonlyötyä määritelmää, vaatimuslistaa tai muuta kuvausta selkokielestä mahdollistaa kielen kehittymisen. Vai onko selkokieli kehittyvä kieli? Kieltolistaa kasvattamalla ja piirteitä karsimalla se voisi olla lopulta äärimmilleen yksinkertaisuuteen kirkastettu kieli ennen sammumistaan. Kieli elää muutoksista, selkokielikin?

  • Leealaura Leskelä kirjoitti:

    Olen aivan samaa mieltä. Raamit selkokielelle tosiaan tarvitaan ja lisää tietoa siitä, mikä on helppoa ja mikä vaikeaa kielessä (lisää tutkimust!), mutta liian tiukat säännöt kuristaa selkoilmaisun olemattomaksi. Selkoteksteistä tulee joskus palautetta, että ne ovat tylsiä. Sitä ne eivät saisi olla, vaan kirkkaita ja kiteytyneitä, yksinkertaisuudessaan tyylikkäitä. Kyllä me tähän pystytään!

  • Timo Montonen kirjoitti:

    Jatkan vielä keskustelua siitä, kenelle selkokieli kuuluu ja mitä sillä sopii sanoa ja kirjoittaa. Joudun aluksi pohjustamaan ajatuksiani omakohtaisella tarinalla.

    Edellä esittäydyin ensimmäistä selkokirjaani tekevänä. Olen mukana tuensaajana Iloa selkokirjasta -hankkeessa. Tuki on ollut lähinnä rahallista. Rakkauden värit -novellikokoelman suunnitelmasta kuulin, että sitä pidetään uudenlaisena avauksena tms. Kun suunnitelmat ja synopsikset kasvoivat novellien aihioiksi, vastaanotto muuttui kylmäksi eikä kustantajan tukea myönnetty kirjalle, ei edes muokkaamisen jälkeen, ja varmuuden vakuudeksi vielä ilmoitettiin, ettei kirjaa oteta hankkeessa julkaistavien kirjojen joukkoon. Palautetta vielä luvattiin, mutta sitten joskus, kun muut kirjat ja työt on saatu hoidetuksi. Mitäpä palautteella tekee enää, kun ehdollinen kustannussopimus on rauennut eikä kustantaja julkaise ennakkoon jo hyvin myynyttä kirjaa.

    Hankkeen julkilausutun lupauksen mukaan kirjailija saa tukea ja palautetta niin kauan, että selkokielisyys varmistuu ja kirja valmistuu hankkeen hoivassa. Sain toki myös selkokielisyyteen liittyvää palautetta, mutta hanketta hallinnoivan työryhmän terveiset tuntuivat olevan kirjan mahdollisten lukijoiden siveyttä vaalivia. Moitittiin kirjan peruslähtökohtia ja sävyä.

    Tavoitteeni oli kirjoittaa ”tuhmia ja hauskoja”, tai terävämmin sanottuna ”härskejä ja hervottomia” rakkauskertomuksia – ja rakkaus ymmärrettynä muuna kuin tunnepuheena, siis tekoina, siis seksuaalisuutena, siis leikillisenä erotiikkana, siis pornografian parodiana. Mutta tämä on jotain, joka halutaan sulkea pois selkokielen kohderyhmien tajunnasta. Eräs tuntemani monivammainen kirjoitti nuorena miehenä erektioista, joita hän sai hoitajien pestessä häntä. Hän kirjoitti masturbaatiosta. Nämä siis hänen julkaisemassaan kirjassa, mutta hei! sehän ei ollutkaan selkokirja, vaikka kirjailija itte selkokirjan kohderyhmään määriteltäisiinkin.

    Hankkeessa etsitään uusia selkokirjan kirjoittajia ja halutaan uusia aihealueita, mutta ”hyvä maku” rakentaa äkkiä muurin väärille aiheille. Mutta mehän tiedämme, mitä muurin takana on: Bad bad hombres, nasty criminals.

    PS Julkaisen kaksi hankkeeseen kirjoittamaani versiota novelleista osana kaunokirjallista romaania, johon olen saanut apurahan Suomen kirjailijaliitolta. Että ei työ hukkaan ole mennyt, vaikka susi tulikin vastaan.

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).