Määritelmä

Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä.

Helpompaa kuin yleiskieli

kielen_tasot

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen määritelmän mukaan yleiskieli on kieliyhteisön eri ikä- ja ammattiryhmille yhteinen kielimuoto, joka on muotoasultaan kirjakielen normien mukaista, käyttää yleisesti tunnetuksi tiedettyä sanastoa (tai ainakin selittää käyttämänsä erikoistermit) ja on virkerakenteeltaan yksinkertaista.

Yleiskieli jo sellaisenaan sisältää vaatimuksen yleisesti tutusta sanastosta ja yksinkertaisesta virkerakenteesta. Kun yleiskielistä tekstiä muutetaan selkokielelle, puhutaan mukauttamisesta.

Selkokieleen liittyy olennaisesti myös selkeä ulkoasu. Verkkoteksteissä kielen lisäksi on huomioitava verkkopalveluiden saavutettavuus.

Selkokielen taustaa

Selkokieltä on kehitetty Suomessa 1980-luvulta lähtien. Mallia otettiin Ruotsista, jossa ensimmäiset selkokieliset aineistot oli julkaistu jo parikymmentä vuotta aikaisemmin. Pohjoismainen yhteistyö on muutenkin ollut selkokielen kehittämiselle erityisen merkittävää.

Aluksi selkokieltä kehitettiin kehitysvammaisten ihmisten tarpeisiin. Kantavana ajatuksena oli tuottaa selkoaineistoja, joiden avulla erilaiset tekstit ja kirjallisuus olisi myös kehitysvammaisten ihmisten saavutettavissa.

Melko pian havaittiin kuitenkin, että myös muille ryhmille voi olla hyötyä selkokielestä. 1990-luvulla selkokielisiä aineistoja tuotettiin myös vanhusryhmille sekä uussuomalaisten käyttöön. Aina eri ryhmien tarpeiden ja toiveiden yhdistäminen ei ole ollut helppoa. Kompromissien kautta on kuitenkin voitu luoda vahvaa, yhteistä helpotettua kielimuotoa, mihin yksikään ryhmä yksinään ei olisi yltänyt.

Lisätietoa

Selkoteksti
Selkojulkaisun kuvitus ja taitto
Verkkopalveluiden saavutettavuus
Selkokielen teoriakirjallisuutta

Julkaistu: