Selkokielinen vapaaehtoistoiminta tuo maahanmuuttajia ja ikäihmisiä yhteen

Vapaaehtoistoiminta tukee tutkitusti psykososiaalista hyvinvointia ja osallisuutta. Miten vanhustyön vapaaehtoistoiminta voisi tukea maahanmuuttajan kotoutumista? Kuinka voisimme tukea eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kohtaamista kielellisistä, kognitiivisista ja ehkä rakenteellisista esteistä huolimatta? Mitä työkaluja selkokieli voi tarjota kulttuurien dialogiin ja kotoperäiseen rauhantyöhön? Muun muassa nämä kysymykset ovat mielessäni, kun uusi Mentorimummot ja -papat -hanke (2017 -2019) on käynnistymässä.

Vastakkainasettelusta yhteistoimintaan

Muzafer Sherifin (1906–1988) poikaleiritutkimukset kuuluvat sosiaalipsykologian klassikoihin. Sherif pyrki leirikokeiden avulla todistamaan realistisen konfliktin teoriaansa puoli vuosisataa sitten. Pojat jaettiin kokeen alussa kahteen ryhmään, ja he tutustuivat toisiinsa oman ryhmän sisällä. Toisessa vaiheessa poikaryhmät laitettiin kilpailemaan keskenään erilaisista palkinnoista. Ryhmien välinen kilpailutilanne ruokki vihamielistä suhtautumista ja aggressiivista käytöstä ryhmien kesken siinä määrin, että osa kokeista jouduttiin keskeyttämään. Kolmannessa vaiheessa ryhmille annettiin tehtävä, jonka ratkaiseminen edellytti yhteistyötä. Vihamielisyys ryhmien kesken alkoi vähitellen lieventyä.

Suomalaisessa maahanmuuttaja- ja pakolaiskeskustelussa on paljon samanlaista vastakkainasettelua. On meidän ryhmä ja heidän ryhmä. Ovat varsinaiset suomalaiset ja toisaalta maahanmuuttajat. On kokemus kilpailuasetelmasta, joka koskee taloudellisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia resursseja ja niiden jakoa ihmisten kesken. Vastakkainasettelun seuraukset näkyvät päivittäin kaduilla, toreilla ja sosiaalisessa mediassa. Ja kun ennakkoluulot ovat äänessä, ihmiset eivät kohtaa. Kohtaamisille tarvitaan turvallisia ja toimivia puitteita ja ymmärrettäviä sisältöjä.

Mentorimummot ja -papat -hanke

”Yksi opiskelija sanoi, että lukuhetki vanhainkodissa sai hänet tuntemaan itsensä tervetulleeksi suomalaiseen yhteiskuntaan/yhteisöön.”

Mentorimummot ja -papat -hanke (2017–2019) tuo yhteen selkokielestä hyötyviä maahanmuuttajia ja ikäihmisiä vapaaehtoistoiminnan merkeissä. Hankkeesta vastaa Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry, ja Kehitysvammaliiton Selkokeskus toimii hankkeen yhteistyökumppanina. Kolmivuotista hanketta rahoittaa STEA.

Mentorimummot ja -papat -hankkeen lähtökohtana on havainto siitä, että maahanmuuttajat ja ikäihmiset eivät useinkaan kohtaa arjessa. Monet ikäihmiset kokevat yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta, ja monet taidot ja tarinat jäävät jakamatta. Myös monet maahanmuuttajat kokevat yksinäisyyttä ja osattomuutta. Suomen kielen oppimisen ja työllistymisen polku voi olla pitkä ja kivinen eivätkä kaikki löydä töitä lainkaan. Työnteon rinnalle tarvitaan vaihtoehtoisia ja rinnakkaisia väyliä olla osa suomalaista yhteiskuntaa ja erilaisia yhteisöjä.

Yhteisprojektin tarkoituksena on kehittää vanhustyöhön monikulttuurisen ja selkokielisen vapaaehtoistoiminnan toimintamallia. Tavoitteena on kokeilla ja kehittää maahanmuuttajille ja ikäihmisille erilaisia vapaaehtoisuuden polkuja perinteisestä vapaaehtoistyöstä pop up -vapaaehtoisuuteen. Lähtökohtana ovat ikäihmisten ja maahanmuuttajien oma toimijuus ja voimavarat sekä kokemustieto ja taidot. Selkokielisen puheen ja vuorovaikutuksen käytäntö ja teoria ja selkoaineistot toimivat tavoitteiden toteuttamisen tukena.

Selkokieliset lukuhetket

”Opiskelijoiden mielestä oli arvokas tilaisuus saada keskustella ikäihmisten kanssa ja saada lukea heille.”

Mitä monikulttuurinen ja selkokielinen vapaaehtoistoiminta voisi sitten käytännössä olla? Selkokielisten lukuhetkien on tarkoitus olla ainakin yksi Mentorimummot ja -papat -hankkeen toimintasisällöistä. Myös tietotekniikkaan liittyvät teemat ovat todennäköisesti hankkeessa mukana muodossa tai toisessa. Myös hoivakotien ja palvelutalojen tapahtumien suunnittelu voisi olla yksi kohtaamisten toteutustavoista.

Maahanmuuttajien ääneen lukuhetkistä saatiin kokemuksia Selkokeskuksen Minä luen sinulle -kampanjassa, jota ideoin ja suunnittelin. Suomea opiskelevat maahanmuuttajat toteuttivat kampanjassa lukutuokioita iäkkäille ja kehitysvammaisille ihmisille hoivakodeissa ja päivätoimintayksiköissä. Ajankohtana oli kansainvälinen maailman ääneenlukemisen päivä helmikuussa. Suomenoppijat lukivat lukutuokioissa ääneen Selkosanomia ja selkokielisiä kirjoja Suomesta ja suomalaisuudesta. Kohtaaminen, läsnäolo ja keskustelu olivat tärkeä osa yhteistä hetkeä.

Minä luen sinulle -kampanja herätti ilahduttavan paljon innostusta ja sai erittäin hyvän palautteen. Iso merkitys oli varmaankin sillä, että kampanja oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa, jonka teemana on Yhdessä. Kampanjaan osallistui arviolta 700 – 800 maahanmuuttajaa, joista suuri osa oli kotoutumiskoulutuksessa. Mukana oli noin 100 vammais- ja vanhustyön yksikköä, 30 oppilaitosta ja opistoa ja lähes 30 paikkakuntaa eri puolilla Suomea. Kehittämispotentiaalia siis riittää.

Miten tästä eteenpäin?

Selkokeskuksessa ei aiemmin ole toteutettu toiminnallista kehittämishanketta, jonka keskiössä on maahanmuuttajatyö tai vapaaehtoistoiminta. Meillä on sen sijaan toteutettu 1990-luvulta alkaen useita lukemiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä kehittämishankkeita. Viimeisin hankkeista oli LukutukiLäsombudhanke (2013 – 2015), jossa sain myös itse olla mukana. Tutkin mielelläni mahdollisuutta, voisiko maahanmuuttajien lukuhetket ehkä tulevaisuudessa liittää osaksi lukutuen vapaaehtoistoimintaa. Projekteilla olisi siten keskinäistä jatkumoa.

Mentorimummot ja -papat hanke on nyt tutkimusmatkansa alussa. Onneksi matkaa ei tarvitse taittaa yksin, vaan matkakumppanina on oivallinen Valli ry. Tutkimusmatka selkokieliseen ja monikulttuuriseen vapaaehtoistoimintaan tuo meille varmasti vastaan monia oivalluksia, oppimiskokemuksia ja haasteita niin yksilö-, ryhmä- kuin organisaatiotasolla. Ja varmasti myös monia ilonaiheita.

Ps. Jos kiinnostuit, pysy kuulolla, miten hanke etenee. Voit myös lähettää omia ideoitasi, ehdotuksia ja kysymyksiä Selkokeskukseen!

Sitaatit ovat Minä luen sinulle -kampanjan palautekyselystä.

Julkaistu: 

Miten runosta saa selkoa?

Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen sanasta ”runo”? Tuntuuko siltä, että runossa sanotaan asiat monimutkaisesti tai epäselvästi? Ajatteletko, että runoa on vaikea ymmärtää? Epäiletkö, ettei runosta saa selkoa?

Monta vuotta pohdin noita kysymyksiä. Minusta runot eivät saa olla vain harvojen herkkua, vaan niistä voivat nauttia monenlaiset lukijat. Halusin etenkin purkaa runoihin liittyviä ennakkoluuloja. Siksi kirjoitin runokirjan Kierrän vuoden (Opike 2016).

Minkälainen runo on selkoruno?

Runot ovat usein lyhyitä, mutta niiden ilmaisut ovat tiheitä, sanojaan suurempia. Runoille on lisäksi tyypillistä kielikuvat ja asiasta toiseen pomppiminen. Mutta voi olla myös toisenlaisia runoja. Runo saa tuntua helpolta. Pääasia on se, että runo välittää ajatuksen, tunteen tai havainnon, joista syntyy lukijalle omia mielikuvia. Näin tapahtuu kaikissa runoissa, myös selkorunossa.

Kokeilin, testasin ja mielestäni myös löysin tapoja yhdistää runouden keinot ja selkeyden.  Selkoruno yleensä rajautuu vain yhteen asiaan. Siinä käytetään helppoja ja tavallisia sanoja sekä lyhyitä ja suoria lauseita. Niin kielen keinoin syntyy kokemus, joka voi liittyä johonkin tuttuun asiaan, mutta siinä on hieman erilainen näkökulma kuin tavallisesti.

Runosta saa selkoa

Selkoruno voi jäädä kielen pintaan eli välittömään havaintoon. Silti sanat ja ilmaisut saavat irrota totutusta ympäristöstä ja houkutella lukijan omiin ahaa-elämyksiin.

Poimin esimerkiksi yhden runon. Kierrän vuoden -runokirjassa on runo jokaiselle vuoden viikolle, ja yksi helmikuun runo on tällainen:

Lumi narskuu.

Talvi ei anna periksi.

Kiristelevin hampain

se pitää kevään kaukana.

Aihe on tuttu jokaiselle: kova pakkaspäivä talvella. Runon sanojen äänteet, sanat ja lauseet voivat herättää eri aistit tuntemaan sen. Mielikuvan voi kuulla tai tuntea iholla – tai hampaissa. Talvi voi myös muuttua henkilöksi, jonka ilmeen lukija tai runon kuulija näkee sielunsa silmin. Talvesta voi muotoutua narskuva tyyppi, joka pyrkii pitämään pintansa tulevaa vuodenaikaa vastaan – tai jotain muuta.

Runoihin kuuluu oleellisesti se, että niitä voi lukea ja tulkita eri tavoin. Jokainen lukija tekee johtopäätöksiä ja löytää runoihin omia merkityksiä. Haluan etenkin vahvistaa sitä, ettei ole yhtä tapaa lukea runoa. Jokaisen lukukokemus on oikea.

Millaista on olla selkorunoilija?

Myönnän auliisti, että nautin kielen vaihtuvista sävyistä ja monimerkityksellisyydestä. Silti olen myös nauttinut siitä, että olen joutunut asettamaan runoille rajoja, eli olen päässyt leikkimään kielellä selkorajoissa. Se on pakottanut kirkastamaan sanottavaa ja haastanut valitsemaan sanoja ja rakenteita, joita on helppo lähestyä mutta jotka antavat tilaa mielikuvitukselle. Vaikeaa ja ihanaa!

Kovin paljon ei selkorunoja ole ilmestynyt ennen Kierrän vuoden -kirjaa, joten tunnen selkolyyrikkona sekä aloittelijan uteliaisuutta että vastuuta. Luon uutta ja rakennan perinnettä.

Runot elävät vasta, kun niillä on lukijoita tai kuulijoita. En voi kuin toivoa, että Kierrän vuoden -kirjaan tartutaan ilman ennakkokäsityksiä siitä, että runot yleensä ovat vaikeita tai selkorunot liian helppoja. Siksi minulle on tärkeää, että runoissani on taso, joka on helppo saavuttaa, ja monissa runoissa sanojen alla piilossa toisia tasoja. En rakenna runoihin ansoja enkä halua osoitella.

Viime vuosina on ilmestynyt tutkimuksia, joiden mukaan runojen lukeminen kehittää ajattelua, tunnetaitoja ja eläytymiskykyä. Runouden on havaittu lisäävän tehokkaasti itseymmärrystä ja hyvinvointia. Etenkin monitulkintainen runous aktivoi aivoja, muistia ja muistoja. Minusta kaikenlainen runous virittää ajattelemaan ja tuntemaan. Siksi myös selkoruno tekee hyvää – ja siitä saa selkoa.

Julkaistu: 

Vuosi television selkouutisia!

Joulukuun 7. päivä vuonna 2015 tehtiin televisiohistoriaa. Yle uutiset selkosuomeksi aloitti silloin televisiolähetykset. Ota selkoa -blogin vuoden viimeinen kirjoitus kokoaa yhteen Yleisradion toimittajien ajatuksia selkouutisten ensimmäisestä vuodesta. Edelläkävijän työ on ollut haastavaa, mutta palkitsevaa.

Krista Taubert, vastaava tuottaja:

”Reilu vuosi sitten Suomeen saapui lyhyessä ajassa ennennäkemättömän paljon turvapaikanhakijoita. Heidän kotoutumisensa tukemiseksi tarvittiin nopeasti monenlaisia yhteiskunnallisia, pienempiä ja suurempia toimia.

Rohkeasta ideasta ripeästi tuotantoon. Toteuttajana kokenut, kunnianhimoinen ja sitoutunut joukko journalisteja. Näin syntyi television selkouutiset. Reaktiona ja palveluna yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Samalla se palvelee monia muitakin ihmisiä, joiden on haastavaa seurata nopeaa uutisvirtaa. Arkipäivisin, viisi minuuttia, oleellisia uutisia Suomesta ja maailmasta.”

Pälvi Tammi, toimittaja:

”Tv-uutisia selkosuomeksi on ollut mielenkiintoista tehdä. Samalla on kiva tietää, että tekee lähetystä, jollaista on pitkään ja paljon toivottu ja jollaista ei tietääksemme tehdä missään muussa maassa.

Edelläkävijän rooli on kuitenkin välillä vaikea. Ei riitä, että teksti on selkokieltä, jos kuva ei sitä ole. Koska selkouutisilla ei ole omaa toimitusryhmää, kuten muilla uutisilla ja erityisuutisilla on, joskus on kovin yksinäistä eikä apua saa mistään, koska vuorossa on vain yksi toimittaja.

Olisi hienoa, jos meitä olisi vuorossa useampi ja meillä olisi oma kuvaaja ja aikaa suunnitella myös kuvallisesti hieno selkolähetys.

Kiireen ja yksinäisyyden vastapainona on tunne siitä, että on monelle tarpeellinen. Mistään muusta työstä pitkän Yle-uran aikana ei ole tullut niin paljon palautetta kuin selkouutisista. Joka ikinen viesti kannustaa jatkamaan ja yrittämään enemmän.”

Monna Tervo, toimittaja:

”Yksinkertainen on yllättävän vaikeaa. Selkouutisia tehdessä olen huomannut, kuinka haastavaa on sanoa asiat selkeästi ja yksinkertaisesti. Tutut ja turvalliset fraasit pistävät selkotekstistä ilkeästi silmään, ja helpot kikat luoda uutismaista tekstiä eivät enää toimikaan.

Mutta mitä vaikeampi asia, sitä kipeämmin se huutaa selkokielistä ilmaisua. Se on meidän työmme suuri haaste. Miten me taivutamme sotet, länsimetrot, pitkät päätöksentekoprosessit ja muut monimutkaiset, mutta tärkeät asiat selkokielisiksi uutisiksi? Se on myös uutistoimittajalle mahdollisuus oppia ymmärtämään ja välittämään paremmin sanojen takana olevia monimutkaisia tapahtumia.”

Jan Fredriksson, toimittaja:

”Selkouutiset televisiossa on ollut oman toimittajaurani ylivoimaisesti kiitellyin tuote. Yleensä palaute uutistyössä on hyvin kriittistä, mutta tv:n selkouutisten osalta palaute on pelkästään myönteistä. Tämä todistanee siitä, että ne ovat onnistuneet täyttämään katselijoiden tarpeet.

Selkouutiset ovat vahvasti yleisradiotoiminnan julkisen palvelun ytimessä. Uskonkin, että niitä tullaan jatkamaan tulevaisuudessakin, vaikka turvapaikanhakijakriisi onkin muuttunut vuoden kuluessa hallituksi maahanmuutoksi.”

Merja Windia, toimittaja:

”Epäusko. Epätoivo. Ehkä tämä tästä sittenkin.

Epäusko – ei voi olla totta, että nyt pitää alkaa tehdä vielä tv-uutisiakin. Ja näin lyhyellä varoitusajalla. Ilman minkäänlaista koulutusta television tekemisestä. Eikö nyt ensin pitäisi opetella homma ja vasta sitten aloittaa lähetykset?

Epätoivo – ei tule mitään. Riittävän yksinkertaisia ja konkreettisia aiheita ei löydy, eikä löydy kuvaakaan. Editissä meni taas viime sekunneille eikä tekniikkakaan toimi. Ylitöiksi menee taas kerran.

Ehkä tämä tästä sittenkin – yhteen sähkeeseen riittää yksi asia. Uutisvuorokausi-ajattelu helpottaa sopivien aiheiden löytämistä. Kun valitsee tv-uutisista jutun, jossa on jo valmiiksi hyvä kuvitus ja grafiikat, pääsee helpommalla. Editointi sujuuu jo nopeammin, kun leikkaajat ovat oppineet, miten selkolähetystä tehdään. Kaikki muukin sujuu jo paremmin, kun MINÄ olen oppinut miten selkolähetykset niin televisioon, radioon kuin nettiinkin kannattaa tehdä.

Yksi ongelma on ja pysyy – tekniikka. Juuri, kun luulet, että kaikki sujuu ja pääset kerrankin selkovuorosta ajallaan kotiin, ohjelma tilttaa ja hävittää kaiken.”

Petteri Löppönen, toimittaja:

”Ensimmäinen vuosi television selkouutisia on ollut mielenkiintoinen. Kuvan, tekstin ja puheen yhdistäminen tosi helpoksi uutiseksi on ollut vaikeaa, mutta mielenkiintoista. Välillä on tuntunut siltä, että nyt tämä ei onnistu. Mutta on ollut myös hetkiä, jolloin olen huomannut, että uutinen onnistui hyvin. Välillä mukaan on saatu myös vähän huumoria. Toivottavasti kuvalla kertominen auttaa ymmärtämistä.

Haluan myös esittää suuren kiitoksen palautteesta. Sitä on tullut paljon. Ja olen iloinen, että katsojilta on tullut tosi paljon kiitoksia. Se on hienoa. Silloin tuntee, että tekee tärkeää työtä.”

Margit Alasalmi, toimittaja:

”Selkouutisten tv-lähetys haluttiin ensin tehdä ”tosi helpoksi”. Se tarkoitti, että hiljattain suomen kielen opiskelun aloittanut ihminenkin ymmärtäisi. Esimerkiksi ei käytettäisi imperfektiä lainkaan! Uutisissa kerrotaan yleensä asioista, jotka ovat jo tapahtuneet – miten niistä voi kertoa ilman imperfektiä? No, jouduimme heti tinkimään tästä tavoitteesta.

Silloin, kun aihe on sopivan arkinen ja käytännön läheinen ja kun kuvamateriaali tukee puhetta hyvin, uskon että televisio on erinomainen media uutisten kertomiseen selkokielellä. Ymmärtämistä auttaa myös puheen tekstittäminen.

Monimutkaisten asioiden kääntäminen selkokielelle on usein haastavaa, mutta palkitsevaa. Toivon, että ajattelu yksinkertaistamisesta, lyhentämisestä ja selkeyttämisestä pysyy mukana myös silloin, kun teen yleiskielisiä uutisia.”

Pertti Seppä, toimittaja:

”Reilu vuosi sitten pomo tuli luokseni ja kertoi, että selkouutiset pitäisi aloittaa myös televisiossa. Hyvä, sanoin, teemme sitten niin. Olihan tämä tilaisuus, josta ei voinut kieltäytyä.

Sitten mielessä alkoi liikkua kysymyksiä. Kuinka kuvaa selkomukautetaan? Tarkoitushan oli, että käytämme uutisten peruskuvaa, mutta selkotavalla. Miten se onnistuu?

Luotin kuitenkin siihen, että selviämme. Lähetyksen tekijän avuksi luvattiin leikkaaja kahdeksi tunniksi. Ammattileikkaajiin voi luottaa. Ja kollegat ovat maan parhaita uutistoimittajia, joten homma on pätevissä käsissä.

Vaikka selkovuorossa toimittaja on yksin, pilottilähetykset teimme yhdessä. Kuva selkotyöpisteen äärellä häärivästä iloisesta toimittajajoukosta, jota esimies käy kannustamassa, on syöpynyt mieleeni. Se säilyy yhtenä kauneimmista työmuistoistani.”

Julkaistu: