Ystävien matkassa

Ystävien matkassa -kampanjassa tutustutaan henkilöihin, jotka käyttävät selkokieltä.

Kuvassa hymyilevät Maukka ja Pavel

Rakkaudesta elämään ja suomen kieleen

Pavel tulee kirjaston keskusteluryhmään hyvissä ajoin. Ryhmän ohjaaja Maukka valmistelee ja laittaa materiaalit esille. Aamulla heillä on aikaa keskustella kahden kesken. Vaikka Ladoista ja muista itäautoista sekä ruuvien luokitusjärjestelmistä.

Maukka muistaa omasta lapsuudesta, kuinka vaikeaa oli opiskella englantia. Paras kaveri osasi jo. Siksi Maukan on helppoa asettua venäläisen, etiopialaisen tai afganistanilaisen kielenopiskelijan asemaan.

Maukalle kaikkien tasavertainen osallistuminen on tärkeää. Hän alkoi ohjata vapaaehtoisena keskusteluryhmää, jossa luetaan selkokielisiä uutisia ja juodaan kahvia.

”Selkosanomia on helppo lukea. On mahtavaa, että nettisivuilla voi myös kuunnella uutisia ääneen. Sekin on hyvä tapa oppia suomea!” huudahtaa Pavel.

Pavelille kirjasto ja selkouutiskahvit ovat olleet suomen kielen opiskelussa tärkeitä. Kirjastossa tapaa muita kielenopiskelijoita ja oppii paljon muiden osallistujien kulttuurista ja tavoista.

Rakasta sitä asiaa, jota teet

Pavel on aina ollut utelias ja avoin uusille asioille. Hän muutti Suomeen vaimonsa kanssa 4 vuotta sitten. ”Minä rakastuin heti suomen kieleen!” Pavelin motto elämässä on: ”Pitää rakastaa sitä asiaa, jota teet!”

Pavelilla on nyt suomalaisen ICT-asentajan tutkinto. Seuraava unelma on opiskelu yliopistossa ja IT-alan insinöörin tutkinto. Sen jälkeen tietoverkkojen ylläpitäjän työ suuryrityksessä.

Pavel unelmoi, että jokainen vähentäisi huonoja asioita ympärillään ja lisäisi kaikkea hyvää.

Kuten Maukan selkokielinen keskusteluryhmä!

Selkokieli – ystävien matkassa

Maukalla on paljon tietoa, jota hän jakaa rauhalliseen ja selkeään tyyliinsä.

Seuraavaksi hän osallistuu Selkokeskuksen koulutukseen. ”Selkokurssille ilmoittautuminen voisi tuoda omaan ilmaisuun lisää selkeyttä.

Koskaan ei pidä luulla, että on jo täysin oppinut!”

Tutustu ystävien tarinoihin

Ystävien matkassa -kampanja

Kampanjassa kerromme siitä, miten selkokieli on voimauttanut tai tarjonnut paremman otteen elämästä.

Meillä kaikilla on oma matkamme, jolla tulee vastaan monenlaisia iloja ja vastoinkäymisiä. Kielen vaikeus tuo osalle meistä mutkia matkaan. Vaikeuksista pääsee eteenpäin selkokielen avulla.­­­­

Selkokieli on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä.

Selkokielestä hyötyvät kaikki!

Kaikki meistä hyötyvät selkokielestä. Selkokieli auttaa silloin, kun olemme tilanteessa, jossa tarvitsemme tietoa selkeästi ja ytimekkäästi.

Tule sinäkin ystävien matkalle!

Tue yhdenvertaista tiedonvälitystä! Voit myös lahjoittaa lehden sitä tarvitsevalle. Tilaa Selkosanomat.

Jaa meille tarinasi ja me kirjoitamme sen. Lähetä viestisi osoitteeseen: Selkokeskus@kvl.fi

Voit tukea Selkokeskuksen toimintaa: Tee lahjoitus selkokielisen kirjallisuuden ja materiaalin tuotantoon.